Pimeä kauppailmiö

Syksyn tulo on ankeaa aikaa kesäpaikkakunnilla. Vilkkaat raitit hiljenevät, kun kesävieraat palaavat kaupunkiin. Yrittäjät säikähtävät, kun ovi ei enää käy.

Viikon päästä perjantaina vietettävästä Pimeän kaupan illasta on tullut kolmessa vuodessa paikallinen klassikko. Keskelle hiljaisinta aikaa on luotu vuoden vilkkain kauppailta.

Yrittäjät varmistavat huipputarjouksilla, että väki poikkeaa omassa liikkeessä. Kun kaikki lataavat tarjouksensa samaan iltaan, kylän raitista muodostuu muutaman tunnin ajaksi suuria kauppakeskuksia houkuttelevampi kokonaisuus.

Kaikki kyläläiset eivät lähde liikkeelle tarjousten perässä, vaan mukana ollaan, vaikkei mitään tarvittaisikaan. Hämärtyvässä illassa on mukava lähteä ihmisvilinään ja tavata tuttuja.

Perjantaina 23.9. vietettävä Pimeän kaupan ilta on tänä syksynä yrittäjille edelliskesiäkin tärkeämpi, sillä kesä ei ollut toivotun kaltainen. Tärkeimpään loma-aikaan ei sattunut kunnon kesäkelejä, vaan enemmänkin saatiin sadetta ja myrskyä.

Sääennusteiden mukaan eläminen on korostunut, kun netin sääpalvelut arvelevat tunnin ja pisaran tarkkuudella, millainen keli on reilun viikon päästä. Ennusteiden seuraamista on lisännyt myös mökkiläisten nuortuminen.
Mökkien rakentajasukupolvi saapui rannoille aina kun oli vapaata, mutta varusteltuun mökkiin ja mukavuuksiin tottuneet perheet eivät lähde muksujen kanssa mökille pitämään sadetta. Jos näyttää siltä, että harvat yhteiset lomapäivät valuvat hukkaan, loman onnistuminen varmistetaan hyvissä ajoin sopivalla reissulla.
Edelliskesiä hiljaisemmat mökkirannat tuntuivat seudun kaupoissa ja palveluissa. Monen kesäsesonki vesittyi säiden mukana.

Pimeän kaupan ilta on koko kylän yrittäjien yhteistempaus, mutta sen voima perustuu kärkiyrityksiin. Rautian kaltaisten myymälöiden huipputarjoukset ja laaja markkinointi tavoittavat asiakkaat omaa kylää kauempaa.
Tapahtuma on onnistunut kääntämään asiakasvirtoja ja opettanut ihmisiä ajamaan Pälkäneelle ostoksille ennen kaikkea Kangasalan ja Hauhon suunnasta. Vaikka sanaa levittävät isot toimijat, ihmiset tykkäävät erityisesti kylän sympaattisista pikkupuodeista, joita ei enää joka paikasta löydy.
Tapahtuman markkinoinnissa hyödynnetään erilaisia kanavia. Tehokäyttöön on otettu myös netin mahdollisuudet. Facebook-arvonnat saavat asiakkaat levittämään viestiä toisilleen. Esimerkiksi rautakaupan arvonta tavoitti valtavan joukon jo pari viikkoa ennen tapahtumaa.

Sydän-Hämeen Lehti siirtyy tapahtumailtana mobiiliaikaan. Lehti jalkautuu Pokémon Go -pelaajien joukkoon.
Pälkäneen keskustassa on muutamia paikkoja, joista löytää pelissä tarvittavia heittopalloja ja muita esineitä. Näiden pisteiden lähistöllä voi myös pyydystää pelin hahmoja. Pimeän kaupan illan aikana samoissa paikoissa voi saada pelihahmojen lisäksi myös paikallislehden pelipaitoja.
Lehti virittää pisteitä Pimeän kaupan illan ajaksi niin, että hahmoja pääsee pyydystämään tiiviimpään tahtiin. Pelaajien suuri määrä kiihdyttää tahtia, jolla pelissä jahdattavia hahmoja putkahtelee esille. Siksi suuriin kaupunkeihin on syntynyt pelaajia kerääviä solmukohtia, joita ovat muun muassa Pikku Kakkosen puisto Tampereella ja Heureka Vantaalla.
Älypuhelinpeli on saanut liikkeelle monenikäisiä pelaajia. Pimeän kaupan ilta tarjoaa tilaisuudet edetä pelissä kotikylällä. Mitä enemmän pelaajia kertyy, sitä enemmän kaikki hyötyvät. Idea istuu hyvin Pimeän kaupan iltaan. Ja mikään ei estä yrityksiä hyödyntämästä asiakasvirtoja ohjailevaa ilmiötä myös muulloin kuin perjantai-iltana.
Kuin tyhjästä syntynyt Pokémon-ilmiö hämmästyttää etenkin ihmisiä, jotka eivät tiedä pelistä mitään. Pimeän kaupan ilta tarjoaa mahdollisuuden tutustua siihen. Parhaina asiantuntijoina toimivat nuoret Poke-jahtaajat.
Pimeän kaupan illassa olisi ainekset vieläkin monipuolisempaan tapahtumien iltaan. Syksyisessä tempauksessa on paljon samaa kuin taiteiden yössä.
Taiteiden yön tunnelma syntyy, kun yritysten järjestämän ohjelman lisäksi erilaiset toimijat kömpivät raitin varrelle. Myös Pälkäneellä pöytä on valmiiksi katettu yritysten lisäksi muillekin toimijoille. Mikään ei estä yhdistystä pystyttämästä lättykojua tai taitajaa kantamasta instrumenttejaan raitin varrelle. Kaikki kuhina tiivistää tunnelmaa ja saa väen viihtymään sekä kaupan käymään.
Myös kylän ainutlaatuisia kohteita voisi tuoda esille uudenlaisessa valossa. Pimenevässä syysillassa olisi taianomaista poiketa myrskylyhdyin valaistussa tuulimyllyssä. Olisi mahtavaa joutua kuoron yllättämäksi marketissa ja päästä ihailemaan kuhisevaa kylää palokunnan nostinautosta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?